Suomi on ryhtynyt pääministeri Sanna Marinin (ja sitä ennen Antti Rinteen) hallituksen ohjelman mukaisesti valmistelemaan uutta arktista strategiaa. Valmista pitäisi tavoiteaikataulun mukaan olla vuoden 2021 alussa. Työtä johtaa valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Mikko Koskinen.
Edellinen strategia on vuodelta 2013 ja sitä on päivitetty 2016 ja 2017. Sitä strategiaa on moitittu liiasta hajanaisuudesta. Nyt tarkoitus on lähteä puhtaalta pöydältä. Samaan aikaan Suomen kanssa myös muissa pohjoismaissa on arktisen strategian työ käynnissä ja vaikka jokainen maa tekee työn omalta pohjaltaan, odotettavissa on joihinkin asioihin samankaltaisia linjauksia.
Strategiatyötä vetävä valtioneuvoston kanslia on järjestänyt alkavan työn pohjaksi kaksi sidosryhmätilaisuutta otsikolla ”Suomi kokoaan suurempi arktinen maa”. Ensimmäinen oli Rovaniemellä 6. helmikuuta ja toinen Helsingissä 18. helmikuuta. Näiden tilaisuuksien puheissa ja työryhmissä hahmoteltiin Suomen tulevan arktisen strategian elementtejä ennen muuta ilmaston, osaamisen ja turvallisuuden kautta. Molempiin tilaisuuksiin osallistui vajaat sata valtioneuvoston kanslian kutsumaa arktisuuteen liittyvän sidosryhmän edustajaa. Helsingin tilaisuudessa pääministeri Sanna Marin linjasi hallituksen arktista politiikkaa puheellaan.
Rovaniemen tilaisuuden yhteydessä kokoontui ensimmäisen kerran tämän hallituskauden aikana myös uusi, valtioneuvoston kanslian kutsuma arktinen neuvottelukunta, jossa on muun muassa yliopistojen, kaupunkien, maakuntien ja ministeriöiden johtoa. Neuvottelukunta on mukana Suomen uuden arktisen strategian valmistelussa.
Strategiatyön taustaksi valtioneuvoston kanslia tilasi loppuvuodesta 2019 Lapin yliopiston Arktiselta keskukselta selvityksen Suomen arktisen rahoituksen kokonaiskuvasta. Valtioneuvoston kanslian sivuilla joulukuussa julkistettu selvitys maalaa kuvan hyvin sirpaleisesta ja hajanaisesta arktisesta toiminnasta, jossa rahoituksen suuruusluokkaa ei ole mahdollista julkisesti arvioida. Luvut eivät useinkaan ole yhteismitallisia, ja leimallista on erilaisten projektien keskeinen rooli.
Selvitys antaa kuitenkin samalla myös käsityksen siitä, millaista Suomen julkisesti rahoitettu arktinen toiminta on ja missä sitä tapahtuu. Suomessa esimerkiksi on 16 yliopistoa, korkeakoulua ja tutkimuslaitosta, jotka sanovat harjoittavansa arktista tutkimusta, ja ne sijaitsevat eri puolilla maata.
Tiivistelmä selvityksen tuloksista on luettavissa myös selvityksen vetäjän Markku Heikkilän yliöartikkelissa Kalevassa.
Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden siirryttyä Suomelta Islannille arktisten kokousten määrä Suomessa on laskenut tuntuvasti, eikä Arktisen neuvoston tapahtumia ole juurikaan seurattu. Rovaniemellä pidetty Arktisen neuvoston kokous jäi toukokuussa historiallisesti ilman yhteistä päätöslauselmaa. Arktisen keskuksen johtaja Timo Koivurova selvitti joulukuussa blogissaan sitä, mitä Rovaniemen kokouksessa oikein tapahtui ja miksi ja millaiselta Arktisen neuvoston tulevaisuus nyt näyttää. Hänen johtopäätöksensä oli, että Arktisen neuvoston työn luonne muuttuu väistämättä, jos Yhdysvalloissa Donald Trump valitaan uudelleen presidentiksi. Ilmastonmuutostyö on Arktisen neuvoston toiminnan ydintä, ja juuri siitä ei Yhdysvaltain nykyinen hallinto halua kuulla.
Meneillään oleva Islannin puheenjohtajuuskausi on sujunut normaalisti, mutta toisaalta työ on tähän asti ollut pitkälti rutiinia ilman varsinaisia poliittisia linjauksia, joihin valtiot ottaisivat kantaa.
Arktisen ilmastonmuutoksen vauhtia kuvastaa esimerkiksi joulukuussa julkaistu tutkimus alueen nopeasta lämpenemisestä ja tammikuussa julkaistu tutkimus arktisen alueen vihertymisestä.
Tromssassa tammikuun lopulla pidetty Arctic Frontiers -konferenssi keräsi perinteiseen tapaan varsin suuren määrän osanottajia, eikä vähiten siksi, että monet arktiset verkostot pitävät sen yhteydessä kokouksiaan. Merkille pantavaa kuitenkin oli pääpuheiden poliittisesti varsin vaatimaton taso: yhdenkään maan pääministeriä ei ollut paikalla. Suomi, Ruotsi ja Norja olivat kuitenkin mukana ministeritasolla. Suomea edusti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari, joka oli mukana myös seisomapaikoille asti väkeä vetäneessä Barents-yhteistyötä koskeneessa sivutapahtumassa. Skinnari on itse aikanaan ollut Kuusamossa neljä vuotta aluekehitystehtävissä ja tehnyt silloin Barents-yhteistyötä käytännössä. Suomesta on tulossa Barentsin euroarktisen neuvoston puheenjohtaja puolentoista vuoden päästä eli vielä nykyisellä hallituskaudella.
Barentsin alueen ympäristötyöryhmän puheenjohtajuus siirtyi helmikuussa Suomelle vuosiksi 2020-2023. Ympäristöministeri Krista Mikkonen kävi Luulajassa Barentsin ympäristöministerien kokouksessa ottamassa puheenjohtajuuden vastaan. Suomen puheenjohtajuuskauden kärkiteemat ovat hiilineutraali kiertotalous, luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ilmastonmuutos.
Markku Heikkilä
Tiedeviestinnän päällikkö
Lapin yliopiston Arktinen keskus
markku.heikkila(at)ulapland.fi
Kuva: Kaisa Sirén