ArcticFinland poimintoja - 2020

Kiinalla on myös Suomessa monet kasvot – "maa ei ole monoliitti, joka toimisi kaikkialla samoin"

ESS 2.2.2020

... Kiinan vaikuttamispyrkimyksiin Suomessa liittyy paljon väärinkäsityksiä ja harhaluuloja, arvioi Lapin yliopiston professori Timo Koivurova.

– Monesti ajatuskulku on meillä sellainen, että Kiina on yksi monoliitti, joka toimii melkein samalla tavalla joka paikassa. Sehän ei missään nimessä pidä paikkaansa.

Koivurovan mielestä Suomessa pelätään ehkä liikaakin Kiinan toimia eikä hahmoteta sitä, että esimerkiksi kiinalaiset yritykset ovat kirjava joukko toimijoita, vaikka niillä onkin usein kytköksiä Kiinan valtioon.

– Siellä on hyvin heterogeeninen yritysyhteisö, eikä valtiolla ole mahdollisuutta koordinoida kaikkia kiinalaistoimijoita. Sitä on yritetty, eikä se ole toiminut ulkomailla.

Koivurova johtaa Lapin yliopiston Arktista keskusta ja on ollut laatimassa valtioneuvostolle selvitystä Kiinan roolista arktisella alueella. Hän tähdentää, että Kiinan toimista sen lähialueilla kuten Hongkongissa tai Etelä-Kiinan merellä ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä siihen, miten Kiina toimii Suomessa tai Pohjoisella Jäämerellä.

Linkki lehtijuttuun >>

Bookmark and Share
Poiminnat-arkisto