ArcticFinland poimintoja - 2017



Arktinen on paljon muutakin kuin vain lunta ja jääkarhuja

Eurooppalainen Suomi, Lauri Korvenmaa, 4.7.2017

Kesäkuussa Oulussa järjestettiin kaksi Arktista käsittelevää tapahtumaa joissa Eurooppalainen Suomi oli paikalla seuraamassa keskustelua. Arktisen talousneuvoston (AEC)  tapahtuma kokosi yhteen kaapeli- ja satelliittiteknologian osaajia keskustelemaan mahdollisuuksista tuoda Arktinen entistä paremmin osaksi globaalia tietoliikenneyhteyksien verkkoa ja loppuviikon EU-konferenssi An Integrated European Union Policy for the Arctic jatkoi teemalla A Sustainable Arctic - Innovative Approaches.

AEC:in tapahtuma oli herättävä kokemus sen kannalta, miten alueelliseen kehitykseen suunnattuja investointeja tehdessä ei vieläkään aina ymmärretä, että nykymaailmassa toimivat tietoliikenneyhteydet ovat hyvin pitkälle edellytys kaikenlaiselle muulle taloudelliselle kehitykselle. Tiet ja muu klassinen infrastruktuuri nähdään edelleen ensisijaisena investointikohteena kun puhutaan alueellisesta kehityksestä, mutta verkottuneen maailman perspektiivistä maailmantalouteen ja olennaisiin palveluihin osallistuminen on siirtymässä jatkuvalla nopeudella riippuvaiseksi laajakaistan saatavuudesta.

 

Finger-pointing-icon.png

Bookmark and Share

6.7.2017 10:57

Lisää poimintoja
Takaisin etusivulle
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK