
Oulun yliopisto
Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka lukuisilla tieteenaloilla tutkitaan pohjoisia ja arktisia kysymyksiä. Oulun yliopiston tutkimus tukee arktista agendaa monialaisella asiantuntijuudellaan painottaen luonnonvarojen kestävää käyttöä. Osaamisalojamme ovat kestävä kaivostoiminta ja tuotantoteknologiat, ääriolosuhteisiin soveltuvat teknologiat, arktinen logistiikka ja etäisyyksiä voittava teknologia, aeronomia ja ilmakehän kemia, arktisen ympäristön muutos, terveys pohjoisissa elinympäristöissä sekä saamen kielten ja kulttuurin tutkimus. Arktisen tutkimuksen ohjelmamme nojaavat vahvoihin kumppanuuksiin. Teemme läheistä yhteistyötä muiden arktisiin kysymyksiin keskittyvien yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.
Thule-instituutti edistää monitieteistä ympäristö-, luonnonvara- ja pohjoisuustutkimusta sekä innovaatioita korkeatasoisten tutkimusprojektien ja tohtorikoulutuksen kautta. Thule-instituutista johdetaan Arktisen yliopiston (University of the Arctic) tutkimustoimistoa sekä temaattisten verkostojen koordinaatiota. Instituutissa koordinoidaan myös Oulun yliopiston ja valtion tutkimuslaitosten Lynet (Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen) -yhteenliittymän välistä tutkimusyhteistyötä. Lääketieteellisen tiedekunnan ja Thule-instituutin Arctic Health -verkosto keskittyy pohjoisten alueiden ihmisten terveyteen liittyvään tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön.
Giellagas-instituutilla on valtakunnallinen vastuu saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin koulutuksesta ja tutkimuksesta Suomessa. Instituutissa tutkitaan myös saamelaista historiaa ja yhteiskuntaa.
Sodankylän geofysiikan observatorio toteuttaa monipuolista pitkäaikaista havaintotoimintaa ja tutkimusta pohjoisessa. Sen tutkimuksen kohteina ovat mm. Maan magneettikenttä ja ilmakehän ionosfääri, kosminen säteily sekä inversio-ongelmat ja niihin liittyen tutkamenetelmien kehitys ja mittausteoria.