Arktisen alueen yhteistyö
Suomen arktisen politiikan kannalta merkittävin koko alueen kattava toimija on Arktinen neuvosto.
Se on ainoa Arktisen kahdeksan arktisen valtion (Islanti, Kanada, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Grönlanti sekä Venäjä ja Yhdysvallat) muodostama maapallon pohjoisnapaa ympäröivien alueiden yhteistyöfoorumi.
Neuvoston työssä ovat mukana myös alkuperäiskansat.
Ulkoasiainministeriön verkkosivut: Arktinen yhteistyö
Barentsin euroarktisen neuvoston (BEAC) tavoitteena on vakauden ja kestävän kehityksen edistäminen Barentsin alueella, eli Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Barents-yhteistyö tuo alueellisen ja käytännönläheisen näkökulman laajempaan arktiseen yhteistyöhön.
Ulkoasiainministeriön verkkosivut: Suomen puheenjohtajuuskausi Barentsin euroarktisessa neuvostossa 2013-2015
Hallitusten välisen Barentsin euroarktisen neuvoston rinnalla toimii aluetason Barentsin alueneuvosto Barentsin alueneuvosto (BRC).
Pohjoinen ulottuvuus on Euroopan unionin, Venäjän, Norjan ja Islannin välistä tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä, jonka tavoitteena on alueen vakauden, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen tukeminen. Suomen osalta pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa koordinoi ulkoasiainministeriö
Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssiin osallistuu kansanedustajia kahdeksasta kansallisesta parlamentista (Pohjoismaista, Kanadasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista) sekä Euroopan parlamentista. Pysyviä osanottajia ovat arktisen alueen alkuperäiskansojen keskeiset järjestöt.
Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunta
Pohjoismaiden neuvosto on virallisen pohjoismaisen yhteistyön parlamentaarinen elin. Pohjoismaiden neuvosto perustettiin vuonna 1952. Neuvostossa on yhteensä 87 valittua jäsentä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista
Pohjoismaiden ministerineuvosto on Pohjoismaiden hallitusten virallinen yhteistyöelin. Pohjoismaiden ministerineuvosto pyrkii yhteispohjoismaisiin ratkaisuihin, joilla on selkeitä myönteisiä vaikutuksia maiden kansalaisille.
Arktinen neuvottelukunta kokoaa yhteen keskeisiä suomalaisia arktisia toimijoita. Neuvottelukunnan tehtävänä on tukea ja vahvistaa Suomen arktista politiikkaa ja edistää sen tavoitteiden toteutumista. Neuvottelukunnan tehtävänä on tehdä tunnetuksi arktisia kysymyksiä ja kirkastaa arktista identiteettiä.