ArcticFinland poimintoja - 2016-2013

Satojen miljoonien erämaarata - Soklin rautatie nielisi rahaa kuin moottoritietyömaa

« Takaisin

11.12.2014 12:00

Vihreä Lanka, Sammeli Heikkinen, 10.12.2014

Soklin kaivoksen käyttöön tuleva rautatie olisi toteutuessaan Suomen suurimpia liikennetyömaita. Yli 400 miljoonan euron liikenneinvestointi tulisi käytännössä pelkästään 20–30 vuotta toimivan kaivoksen käyttöön.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti viime kuun lopulla ehdottaa Soklin kaivosoikeudet omistavalle norjalaiselle lannoitejätille Yaralle, että Suomi voisi maksaa osan kaivoksen liikenneyhteyksistä.

Soklin tarpeisiin pitäisi kunnostaa Kemijärven ja Sallan välinen ratayhteys ja rakentaa lisäksi yli sata kilometriä uutta rataa erämaahan Sallan ja Savukosken välille. Lisäksi Savukosken Martista Sokliin johtava maantie pitäisi kunnostaa.

Koko urakan kustannusarvio on noin 415 miljoonaa euroa, josta uusi rata nielaisee 260 miljoonaa ja vanhan radan kunnostaminen 120 miljoonaa. Maantien hinnaksi tulisi 35 miljoonaa.

”Joitakin puukuljetuksia voisi olla, pääsääntöisesti käyttäjä olisi kaivosyhtiö”, hallitusneuvos Mikael Nyberg liikenneministeriöstä kertoo.

Lue lisää >>

Bookmark and Share
Poiminnat-arkisto
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK