ArcticFinland-HeaderTausta.jpg

Woodpolis – arktisen puurakentamisen edelläkävijä

cropattu building wood.jpg

Metsien ympäröimä Kuhmo on luonut ainutlaatuisen puuklusterin, joka tuottaa työpaikkoja, vaurautta ja hyvinvointia.

Puuntuotanto ja puurakentaminen ovat perinteisiä suomalaisia taitoja. Nykyään ne ovat myös huipputeknologiaa. Kuhmossa yritykset ja kunta ovat yhdistäneet voimansa voidakseen synnyttää yhä uusia menestystarinoita puunjalostuksen eri osa-alueilla.

"Klusteri alkoi muotoutua jo aikaa sitten. 1950-luvulla avattiin Kuhmo Oy:n saha. Pikkuhiljaa sen ympärille alkoi syntyä pienyrityksiä. Nyt meillä on Kantolan alueella 15 yritystä, jotka suunnittelevat tai valmistavat puutuotteita. Useimmat niistä käyttävät paikallista puuta ", kertoo Regis Rouge-Oikarinen. Hän on kaupungin ja paikallisten yritysten vuonna 2006 perustaman Woodpoliksen projektipäällikkö.

Woodpolis edistää puualan yritystoimintaa ja yritysten yhteistyötä, ja auttaa toimijoita kehittämään innovaatioita. Käytännössä se järjestää puutuotealan koulutusta. Woodpoliksen käytössä on Suomen ainoa tuotannolliset vaatimukset täyttävä puurakentamisen koulutustehdas, jossa vanhat ja uudet yritykset voivat käyttää nykyaikaisia työstökoneita, -laitteita ja ohjelmistoja. Woodpolis tarjoaa myös alihankintapalveluja.

"Olemme trendin harjalla; puurakentaminen on hyvin suosittua. Klusteriajattelussa kaikki mukana olijat voittavat. Yhteistyö on luontevaa, kun me kaikki työskentelemme lähellä toisiamme ", sanoo Woodpolis2020 -hankkeen koordinaattori Sari Karikko.

Venäjän rajalla, 500 kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsevaa Kuhmoa voisi pitää syrjäisenä. Regis Rouge-Oikarinen ei näe etäisyyksiä ongelmana.

"Vaikka olemme syrjäseudulla, digitalisaation ansiosta asiakkaamme voivat nähdä metsän, josta puut tulevat, seurata tuotantolinjaa ja tarkkailla, miten me työstämme puuta. He voivat suunnitella oman projektinsa omalla kotisohvallaan. Emme ole enää kaukana, olemme lähempänä lopputuotteiden käyttäjiä ", Regis Rouge-Oikarinen väittää.

Kymmenen vuoden olemassaolonsa aikana Woodpolis on nähnyt jo monia menestystarinoita. CrossLam Kuhmo Oy on yksi uusista yrityksistä, jotka ovat lunastamassa lupauksiaan. Se on ensimmäinen suomalainen yritys, joka tuottaa CLT-levyjä lähialueen männystä ja kuusesta. Raaka-aine on lujuusominaisuuksiltaan pohjoisen havumetsävyöhykkeen parhaita.

"Raaka-aineet ovat erinomaisia, ja haluamme työskennellä vastuullisesti. Yritykset käyttävät myrkyttömiä puunsuoja-aineita ja lakkoja. Kehitämme parhaillaan ympäristöystävällisiä liimoja. Meillä on koko ajan hyviä uusia ideoita, ja yritämme toteuttaa niitä, jotta pystymme tekemään ympäristöä säästäviä tuotteita", Regis Rouge-Oikarinen toteaa.

"Me elämme ja työskentelemme arktisissa olosuhteissa. Se puu, jota käytämme, ja se tapa, jolla rakennamme, ovat erilaisia kuin päiväntasaajalla. Täällä puut kasvavat hitaammin. Raaka-aineemme ovat puhtaita, meillä on SEC-sertifiointi ja tuotteemme ovat luomua. Tämä kaikki tuo meille kilpailuetua ", Sari Karikko hymyilee.

Puuteollisuuden parissa Kuhmossa työskentelee tällä hetkellä noin 330 henkilöä, ja lisää on tulossa. Puualan menestyksellä on kerrannaisvaikutuksia myös monilla muilla aloilla – betoni- ja metalliteollisuudessa, jopa matkailussa.

"Uskomme puurakentamiseen ja kehitämme osaamistamme koko ajan. Nyt olemme alan edelläkävijöitä. Puuklusterimme on yksi Suomen parhaista, ja luultavasti koko Barentsin alueen suurin. Täällä pohjoisessa on harvinaista, että niin monia yrityksiä toimii lähellä toisiaan", Regis Rouge-Oikarinen toteaa.

Samaa mieltä on myös Sauli Ylinen, massiivipuisia taso- ja tilaelementtejä valmistavan Elementti Sampo Oy:n toimitusjohtaja. Hän ylistää puuta rakennusmateriaalina. Puusta voi rakentaa laadukkaasti terveellisiä asuin- ja toimitiloja.

Perinteisesti puusta on rakennettu omakotitaloja, mutta kerrostalojen tai julkisten rakennusten tekeminen puusta on harvinaista. Nyt tilanne näyttää olevan muuttumassa.

"Meidän tuotannostamme 80 prosenttia menee vientiin. Asiakkaamme ulkomailla ovat alkaneet ymmärtää, että puusta on mahdollista rakentaa kerrostaloja - meillä on tekniikka, jolla voi rakentaa jopa pilvenpiirtäjiä. Viemme asiantuntemusta, ja samalla viemme puhdasta suomalaista luontoa", Sauli Ylinen sanoo.

Tilaelementeillä rakentaminen on perinteisiä menetelmiä nopeampaa. Kerrostalo on mahdollista saada pystyyn ja asumiskuntoon jopa puolta nopeammin kuin vanhoilla menetelmillä.

"Voimme toimittaa tilaelementtejä, joissa on sähkö, lämmitys, ilmanvaihto ja ilmastointi valmiiksi asennettuina. Voimme varustella asunnon valmiiksi kodinkoneita myöten, asiakkaan tarvitsee vain panna töpseli seinään", Sauli Ylinen selittää.

"Meillä Kantolan teollisuusalueella sijaitsee yksi Suomen suurimmista yksityisistä sahoista, höyläämö, hirsitalotehdas, ikkunoita valmistava yritys. Sivuvirrat tuottavat kaukolämpöä kaupungin keskustaan. Tämä kaikki sopii hyvin vihreään elämäntapaan. Olemme luoneet arvoketjun, jossa on mahdollista rakentaa valmis kerrostalo. "

Koululaisetkin pääsevät hyötymään kuhmolaisesta osaamisesta. Tuupalan koulu on ensimmäinen massiivipuuelementeistä rakennettu koulu Suomessa. Se on arvokas referenssikohde ja malli turvallisesta ja terveestä oppimisympäristöstä. Vuonna 2017 valmistunut koulu koostuu kolmesta rakennuksesta, joiden kokonaispinta-ala on 5500 m2. Se houkuttelee kävijöitä ympäri maailmaa, ja sekä oppilaat että opettajat viihtyvät raikkaissa ja rauhallisissa koulutiloissaan.

Kuva: Rakenteilla oleva puinen kerrostalo, (c) Elementti-Sampo Oy